tiistai 2. joulukuuta 2008

Lahjoja muille ja vähän itsellekin

Täällä on puikot heiluneet ahkerasti ja valmistakin on jo tullut. Toki kuvia ei tulekaan ennenkuin vasta joulunjälkeen, koska tekeleet pujahtavat joulupaketteihin ja salaisuuksia siihen asti ;) Viimeviikolla tilailin uusia lankoja ja malttamattomana odottelen paketin saapumista. Punaista lankaa pitäisi mennä myös vielä ostamaan, koska lupasin tehdä ystävälle villasukat. Saa nähdä miten kiire tässä vielä tulee saada nuo kaikki valmiiksi mitä olen suunnitellut.

Tikkurin Puttipajassa on loppuunmyynti ja sinnekös sitten piti taas vähän tuhlata rahaa, vaikka vain ruokaostoksille lähdin. Mutta kun oli niin ihania ja olen jo aiemminkin ihaillut näitä. Eli sokerikko ja kermakko yhteensä 8e, mikä ei ollut paha hinta minusta. Sokerikossa on kolme eriväristä perhosta.


Tämän servettitelineen ostin samaisesta liikkestä jo kesän alennusmyynnistä 5e:lla. Väri houkutteli ostamaan :)




Livejournal ystävä oli ostanut lampun täältä ja kun näin tämän: Tord Boontjen valaisimen tuolla sivuilla teki mieli huutaa ääneen että "Mä haluun ton!" Aivan ihana ja kuvat lampussa muodostaa varjokuvia seinille. Iiik! Sivuilla tosin ilmoitetaan että lamppua ei ole tällähetkellä saatavilla. Tosin taitaa kyllä olla niin hintavakin ettei mahtuisi minun budjettiini. Mutta siis aivan ihana.

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Syksy vielä mielessä


Jep jep on päivittely jäänyt vähiin ihan oman laiskuuden takia, mutta koitetaan tänne nyt jotain saada. Kotikin on aina niin sotkussa etten viitsi ottaa kuvia uusista (vaikkei ne enää edes ole niin uudet) seinistä. Ehkä sitten kun on joulusiivon aika :P Nyt on kyllä vähän käsitöitäkin suunnitteilla ja tekeillä, koska ajattelin antaa suurimmaksi osaksi itsetehtyjä lahjoja. Vähän niinkuin sellainen krääsätön joulu siis tiedossa.
Kauheeta kun tulee puhutta vaan joulusta, se vaan lähestyy niin uhkaavasti. Nyt vielä enemmän se tuntuu olevan lähempänä kun tänne pk-seudullekin saatiin lunta oikein kunnolla. Todistin tänään vähän outoa ilmiötä kauppareissulla. Kahlasin hangessa ja lunta tuli vaakasuorassa, ei siinä vielä mitään mutta sitten alkoi salamoimaan. Ajattelin ensin että eii, kyllä se oli joku muu, mutta sitten alkoi jyristä, joten pakko se oli uskoa että ukonilma iski kesken lumimyräkän.

Mutta jottei syksy pääse unohtumaan niin tässä vähän askarteluja n. kuukuaden takaa. Harmi vain että löydettiin pikkusiskon kanssa melkein ainoastaan keltaisia lehtiä. Nuo punaiset oli todella harvinainen löytö, liekö sitten ollut jo pakkasöitä vai mistä johtuu. En oikein tiedä miten ne värit lehtiin syntyy...


Tässä oma aikaansaannos


ja tässä pikkusiskon tekele, tässä kukat
näyttää kuin olisivat vähän vielä nupulla :)


Ja ohje näiden vaahteralehtiruusujen tekoon löytyy täältä. Tosin tekoa taitaa joutua odottelemaan ensisyksyyn kun lehdet on jo lumen alla, mutta tässähän sitä on sitten aikaa kypsytellä inspiraatiota ;)



Ja tässä pieni loppukevennys. Bamselle tuli jo tänään joulu :) Otin vähän kuvia joulukortteja varten ja pikkuveijari pääsi leikkimään piparkakkutalossa. Huom. ei se noita karkkeja syönyt, ei pelkoa. Nuo valkoiset tuolla katonharjalla kylläkin on ihan lemmikeille tarkoitettuja jogurttinappeja, joten niitä saisi popsia menemään jos vaan kelpaisi. Tämä kaveri on meinaan aika valikoiva ruokansa suhteen. Ainoa varma herkku on auringonkukansiemenet ja parsakaali.

maanantai 13. lokakuuta 2008

Kaijavauvat

Sedän papukaijat oli saaneet uusia kaijavauvoja :) Ennestään lintupariskunnalla on jo yksi poikanen jota kävin katsomassa viime talvena. Lajiltaan nämä oli muistaakseni Siniotsa amazoneja.

Viivi ja Wagner :)

------

Olen tässä tehnyt pintaremppaa kotiin ja toivottavasti saan tänne pian kuvia uusista seinistäni. Pientä hienosäätöä on vielä että taulut löytää paikoilleen jne. :)

torstai 11. syyskuuta 2008

Syksyn kylmetessä




Pitkästäaikaa sain aikaseks edes jotain pientä ja pääsin yhdestä jämälankarullasta eroon. Syntyi tälläset sormettomat käsineet syksyn kylmeneviin iltoihin. Ohje on täältä ja lisäksi virkkasin niihin tollaset pienet kukat somisteeksi. Kukkien ohje omasta päästä ja napit on vanhasta paidasta. Huomena saakin varmaan jo käyttöön kun lähden iltahumuihin ;)

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Pikkuinen talvikko tuli kotiin

Pitkään olen jo miettinyt että jonkun lemmikin haluaisin. Mieluisimmat tietysti olisi halittavat koira tai kissa, mutta koira joutuisi olemaan liikaa yksin ja kissalle olen allerginen. Viimeviikolla tutkin vähän sivuja kääpiöhamstereista ja perjantaina sitten jo marssin eläinkauppaan ja varasin pienen talvikon itslleni. Lauantaina sain hankittua dunan ja sen sisustettua menin hakemaan pienen kotiin.
Aluksi tietty tutkittiin uusi elinympäristö tarkasti ja syötiin vähän ja sitten päikkäreille. Pikkunen heräsi kymmenen aikoihin ja hääräili vähän. Aktiivisimmillaan tuntui olevan viidelta aamulla. Silloin pikku kaveri raapi seiniä ja yritti kovasti päästä pois dunastaan. Aamulla sitten heräsin rapinaan ja siellähän se jo kaiveli tyytyväisenä tunneleita puruihin ja touhusi onnellisena.

Suurimman osan ajastahan tuo vain nukkuu, hereillä päivisin vain pieniä aikoja ainakin vielä. Vähän säikkyy kun käden laittaa dunaan, mutta tulee sitten jo pian haistelemaan ja astuu jopa kädelle. Kiinni ei kyllä mielellään anna ottaa, eikä kädessä viihdy. Mutta eiköhän se siitä vileä kesyynny :)

Siellä se nyt nukkuu ja laitoin herkkuja kun heräilee. Sulatin vähän vadelmia :)
...niin ja typy sai nimekseen Bamse.



Bamselle maistuu auringonkukansiemenet




uuden kodin tutkiskelua

Josefinan puku

Mitään uutta en ole saanut aikaseksi, joten tässä yksi vanhoista tekeleistä. Kudoin pikku Josefinalle haalarin, kun tyttö syntyi maaliskuussa 07. Itse ihastuin ohjeessa huppuun ja pieneen retrohenkisyyteen. Millään en kyllä enää muista mistä ohje on. Tai Suuri Käsityö-lehdestä, mutta numeroa en muista.


Sillon typy oli vielä pieni ja hento ja upposi tekeleeseen. Harmi ettei tullut otettua kuvaa missä puku olisi päällä.

Typy tätin (eli minun) sylissä

pientä vähän haukotuttaa

...ja nyt jo näin iso ja nätti neiti
äidin tekemässä seppeleessä (kesä 08)







maanantai 11. elokuuta 2008




Lilla Myy kävi vähän uimassa pallomeressä :)